Hyvät näyttelyvieraat

 

Hyvät näyttelyvieraat,

Vääräjoen varrella sijaitseva rauhallinen maaseutupitäjä kätkee sisäänsä dramaattisia ja syviä tarinoita. Mitä oikeastaan on rautiolaisuus? Se on ainutlaatuinen ilmiö koko Suomen historiassa. Se on mielenlaatu, jossa yhdistyvät periksiantamaton sitkeys, tiedon jano sekä rohkeus astua suoraan maailmannäyttämölle.

Tämä näyttely on rakentunut rautiolaisen omakuvan poikkeuksellisista palasista. Se on virallinen osa laajempaa Kalajoki 500-juhlanäyttelyäni, mutta kurkottaa samalla osaksi suurta eurooppalaista virtaa. Oulu on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja tämä näyttely kytkeytyy mukaan tähän upeaan kokonaisuuteen. Se osoittaa, että Euroopan ja maailman kartalla Rautio on aina ollut kokoaan suurempi.

Tänä vuonna näyttelylläni on vielä yksi erityisen arvokas ja historiallinen kytkös. Se on virallisesti hyväksytty osaksi Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin 750-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Vuonna 1276 perustettu tuomiokapituli loi pohjan suomalaiselle julkiselle hallinnolle, koulutukselle ja sivistystyölle. Juhlavuoden valtakunnallinen teema on "Sydämen sivistystä vuodesta 1276".

Kun pysähdymme tämän arvomaailman äärelle, huomaamme, kuinka täydellisesti se sopii yhteen rautiolaisen sielun ja historian kanssa. Rautiossa sivistys ei ole koskaan ollut vain kylmää tiedon keruuta. Se on aina ollut sydämen sivistystä: yhteisöstä huolehtimista, henkistä paloa ja syvää periaatteen lujuutta.

Rautiolainen rohkeus on aina tähdännyt myös maailmalle. Pitäjästä lähti kaikkiaan 889 siirtolaista. Senaikaiseen väkilukuun suhteutettuna määrä on valtakunnallisesti poikkeuksellinen. Lähes jokaisesta kodista lähdettiin. Matkaajista 619 suuntasi Amerikkaan.

Yksi näiden siirtolaisten jälkeläisistä oli rautiolaistaustainen John Raymond Ylitalo. Hän nousi aina Yhdysvaltain suurlähettilääksi asti. Muistelmissaan hän raottaa maailmanpolitiikan kulisseja Naton perustamisesta siihen suureen mysteeriin, miksi Yhdysvallat ei koskaan julistanut sotaa Suomelle.

Maailmalle on lähdetty muutenkin kuin siirtolaisina. Tästä vahvasta eteenpäinpyrkimisestä todistaa näyttelyni karikatyyrimaalaus Pekka Niskasta. Hän on upea esimerkki rautiolaisesta voimasta ja huipulle nousemisesta.

Hänen perustamansa yritys laajeni Suomesta kansainvälisille markkinoille. Työnantajana hän oli esikuva – hänet valittiin Suomen parhaaksi, sillä hän huolehti työntekijöistään ja palkitsi heitä jopa terveistä elämäntavoista. Tässä monipuolisessa miehessä yhdistyi bisnesvainun lisäksi poikkeuksellinen herkkyys ja taito, josta osoituksena hän voitti vakiotanssin Suomen mestaruuden.

Rautiolaisuus on herkkää henkistä viisautta ja periksiantamatonta tahtoa. Ajatelkaa: tästä pienestä pitäjästä on noussut peräti 25 tohtoria. Suhteessa asukaslukuun tämä akateeminen saavutus on täysin omassa luokassaan.

Täällä on aina janottu sivistystä ja totuutta – halua katsoa pintaa syvemmälle. Tästä loistavana esimerkkinä on Sulevi Juholan tekemä, perinpohjainen tutkimus Pähkinäsaaren rauhanrajasta. Se on työ, joka uskalsi haastaa vakiintuneen historiankirjoituksen.

Tämän rautiolaisen sivistystahdon ja hengen suurena isähahmona loistaa opettaja Osmo Tokola. Hän oli varsinainen Rautio-viikon isä ja uskomattoman monipuolinen renessanssi-ihminen: kotiseuturakas historiankirjoittaja, lehtimies, runoilija, säveltäjä, muusikko, taiteilija ja metsästäjä.

Hän oli myös vaativa opettaja, joka opetti kokonaisille sukupolville elämän perusarvoja, sivistystä ja kädentaitoja. Siitä kertoo jotain se, että hänen käsityötunneillaan oppilaat valmistivat jopa vaativia könninkelloja.

Sivistystahdon rinnalla rautiolaisuuteen kuuluu väkevän luja fyysinen voima. Tästä todistaa näyttelyssäni oleva karikatyyrimaalaus Pekka Torvesta – Raution painonnoston suuresta isähahmosta, vaatimattomasta valmentajasta ja taustavaikuttajasta. Hänen kylvämästään maaperästä on ponnistettu suoraan maailman huipulle. Painonnostaja Milko Tokola edusti Suomea vuoden 2016 Rion kesäolympialaisissa, ja tämä upea perintö kantaa vahvana tähän päivään saakka.

Nyt toukokuussa Eerika Palosaari voitti Puolan Varsovassa ylivoimaisesti 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden penkkipunnerruksen MM-kisoissa. Ja aivan hiljattain, kesäkuussa, Anssi Ainali uusi kädenväännön Euroopan mestaruutensa Romanian Codleassa. Euroopan-mestaruuden lisäksi Ainali muovaa koko urheilumuodon tulevaisuutta toimimalla Kansainvälisen Kädenvääntöliiton IFA:n johtokunnan varapuheenjohtajana. Rautiolaiset ovat voittaneet arvokisamitaleja voimailulajeissa 630 kappaletta. Se on hirmuinen määrä suhteutettuna väkilukuun.

Mutta täällä osataan muutakin kuin nostaa painoja ja harrastaa voimailulajeja. Tästä on upeana osoituksena Ari Sihvonen, joka toi pitäjään SM-hopeaa niinkin herkästä, harvinaisesta ja uniikista taidosta kuin sahansoitosta.

Rautiolaiset arvostavat syvästi perintöään ja vahvaa arvomaailmaansa. Tästä meitä muistuttaa Raution viimeinen kansanedustaja, virsirunoilija Leonard Typpö. Minulla on ilo esitellä tässä näyttelyssä taiteilija Tanja Luukkosen tekemä herkkä muotokuvapiirros tästä arvostetusta vaikuttajasta.

Tämä oma perintö, itsenäisyys ja omat kirkkometsät ovat olleet rautiolaisille niin pyhiä, että niistä on oltu valmiita taistelemaan loppuun asti. Kun tuomiokapituli aikanaan halusi liittää rikkaan Raution seurakunnan Kalajokeen, rautiolaiset nousivat vastustamaan liitosta ennennäkemättömällä yhtenäisyydellä.

Pitäjässä kerättiin noin 1400 nimen adressi – käytännössä jokainen kirjoitustaitoinen rautiolainen pani siihen nimensä. Vaikka tuomiokapituli lopulta päätti yhdistämisestä ja Helsingin hallinto-oikeus sen myöhemmin vahvisti, tämä taistelu jätti historiankirjoihin ikuisen merkin. Se osoitti, mitä rautiolainen yhteishenki tarkoittaa silloin, kun omaa puolustetaan.

Leonard Typön ja muiden menneiden sukupolvien perintö näkyy yhä suoraan rautiolaisten jokapäiväisessä elämässä. Se elää vahvana tulevaisuudenuskona ja yhteisöllisyytenä. Raution kylän ikärakenne onkin poikkeuksellisen nuori – alhaisempi kuin Kalajoen muissa kylissä. Täällä asuu aktiivisia ihmisiä, jotka ottavat vastuun omasta kotiseudustaan.

Siitä ovat upeana osoituksena kyläläisten itse omistama kauppa ja oma koulu. Vanhuksista pidetään huolta: heille on rakennettu yksityinen vanhustentalo, koska rautiolaiset haluavat taata senioreilleen arvokkaan vanhuuden. Lapsista ja nuorista pidetään huolta: kyläyhdistys on hankkinut heille oman nuorisotalon. Ja täällä luodaan uutta yhteisvoimin – siitä todistaa vuosi sitten avattu luontopolku sekä nyt juuri Rautio-viikon perjantaina avattava uusi frisbeegolfrata.

Luonnon kunnioitus ja tinkimättömyys näkyy jopa siinä, mitä me täällä juomme. Raution vesi on suomalaisen vesihuollon parasta A-luokkaa. Se on käsittelemätöntä ja täysin kemikaalitonta pohjavettä, joka kumpuaa suoraan harjujen kätköistä.

Monet suomalaiset juovat kemiallisesti puhdistettua pintavettä tai kloorattua vettä. Me täällä saamme nauttia luonnon omasta täydellisyydestä. Tämä vesi on rautiolaista elämänvoimaa puhtaimmillaan.

Rautiolainen sielu on kuitenkin muutakin kuin valoa – se on mystiikkaa, historian synkimpiä polttopisteitä ja rajujakin koettelemuksia. Tästä todistaa taiteilija Rositsa Tanchevan pysäyttävä teos, joka kuvaa isoavihaa Kalajoella. Siirrymme ajassa kohtalokkaaseen talvipäivään: joulukuun 14. päivään vuonna 1714.

Kasakat hyökkäävät alueelle ja ryöstävät mukaansa peräti 264 alle 15-vuotiasta lasta. Raution osuus tästä tragediasta oli 18 poikaa ja kaksi tyttöä. Nämä menetykset jättivät ikuiset arvet sukupolvien muistiin. Alavieskassa koettiin yhtä julma kohtalo, kun kaunis Marketta Pekantytär Anias vietiin yöllä suoraan miehensä vierestä. Tämä teos on hiljentävä muistutus siitä, mistä kaikesta täällä on noustu ja selviydytty.

Lähihistoriamme rajuimmista haavoista kertovat maalaukset 1990-luvun lamasta. Se oli maamme rauhanajan vakavin kriisi, joka romahdutti talouden ja räjäytti työttömyyden. Syyt löytyvät syvältä päättäjien ja virkamiesten virheistä – holtittomasta luotonannosta, kiinteistökuplasta ja markan kiinteästä kurssista, joka lopulta oli pakko päästää kellumaan.

Laman perinnön arvostelluin ja kiistanalaisin ydin kytkeytyy presidentti Mauno Koiviston toimintaan. Pankit pelastettiin, mutta kymmenet tuhannet yritykset uhrattiin. Tämän poliittisen linjan seurauksena oli tuhansien yrittäjien hätä, kidutus ja itsemurhat – vääryys, jonka seurauksia ei ole vieläkään kunnolla selvitetty. Teokseni ovat puheenvuoro näiden uhrattujen ihmisten ja perheiden puolesta.

Tämä seutu on aina kätkenyt uskomattomia selviytymistarinoita. Ajatelkaa everstiluutnantti Eino Takkusen legendaarista kohtaloa. Hän oli mies, joka virallisesti kuoli kolme kertaa ja haudattiin kahdesti – mutta palasi aina takaisin.

Raution historia havisee vahnassa pappilassa, jossa voi yhä aistia Eljas Simojoen askeleet. Tämä pitäjä oli myös salainen turvapaikka Arno Anthonille. Hän oli Punaisen Valpon etsimä mies, joka löysi täältä suojan maailman tyrskyiltä.

Rautiossa on aina osattu seistä yhdessä rintamassa katastrofin uhatessa. Heinä-elokuussa 2021 täällä koettiin dramaattisia hetkiä, kun Kalajoen suuri metsäpalo riehui harjuillamme. Liekit nielivät yli 230 hehtaaria maata – pääosin juuri Raution seurakunnan entistä kirkkometsää.

Kahden piinaavan viikon ajan rautiolaisten ja vapaaehtoisten panos oli elintärkeä. Kyläläiset seisoivat pelastuslaitoksen tukena yötä päivää pyörittäen huoltoa ja opastaen pelastajia vaikeassa maastossa. Se oli moderni osoitus siitä periksiantamattomuudesta ja sydämen sivistysperinnöstä, joka virtaa tämän kylän veressä edelleen.

Tämä maaperä kantaa syviä ja vahvoja juuria. Niistä ovat kasvaneet toimittaja Helena Petäistön kaltaiset maailmankansalaiset sekä pääministeri Juha Sipilä. Rautiosta ei ole vain lähdetty maailmalle. Sieltä on ponnistettu muovaamaan maailman kulkua.

Olen pyrkinyt vangitsemaan näihin teoksiin tämän kaiken: siirtolaisten kaipauksen, isonvihan synkät vuodet, 1990-luvun talouspolitiikan virheet ja historian kiehtovat mysteerit. Toisaalta myös akateemisen viisauden, kirkonmetsien vihreyden, vahvat arvot sekä sen voiman, jolla on taltutettu niin metsäpalot kuin nostettu rautaakin.

Tämän päivän juhlassamme rautiolainen elämänmuoto ja arvomaailma heräävät eloon paitsi kuvataiteessa, myös sanoissa ja sävelissä. Saamme kunnian kuulla rautiolaiset sukujuuret omaavaa, meidät vuosikymmeniksi maailman metropoleihin reportaaseillaan vienyttä toimittaja Helena Petäistöä, joka tulee avaamaan tämän näyttelyn virallisesti.

Ja kun puhuin hetki sitten Raution uskomattomasta 25 tohtorin määrästä ja vahvasta kulttuuriperinnöstä – meillä on täällä siitä elävä ruumiillistuma. Avajaismusiikista vastaa nimittäin rautiolainen tekniikan tohtori, musiikin moniottelija sekä Tango-Landolan ja Viihdeorkesteri Selvien Sävelten orkesterinjohtaja Keijo Nivala. Laulusolistina on Raution kultakurkku Leo Kinnunen.

Kuulemme opettaja Osmo Tokolan säveltämät Raution Nuorisoseuran marssin ja Pitkäjärven valssin. Lisäksi kuulemme Keijon oman, koskettavan sävellyksen Koulumuistoja, joka on kauniisti omistettu opettaja Osmo Tokolalle.

Tämän päivän teoksissa, puheissa ja sävelissä kohtaavat rautiolainen sitkeys, sivistys sekä peruskallion voima. Se on voima, joka kantaa Vääräjoen rannoilta aina maailman ääriin saakka.

Rooman valtiomies Cato vanhempi päätti aina puheensa samalla vakiolauseella aiheesta riippumatta. Niin teen minäkin: Muutoin olen sitä mieltä, että yleishyödyllisiltä yhteisöiltä on poistettava kiinteistövero Kalajoella, kuten on poistettu kaikissa muissakin lähikunnissa.

Toivotan teidät sydämellisesti tervetulleiksi ja annan puheenvuoron eteenpäin. Ole hyvä, Helena.